Äijälän kyläselvitys

Äijälän kylän kasvupaine on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana maltillinen, jonka vuoksi kylän kehittämistä haluttaan selvittää kyläkyselyn avulla.  Kyselyn tarkoituksena oli koota Laukaan kunnalle ja Äijälän kyläseuralle asukkaiden, maanomistajien ja muiden toimijoiden mielipiteitä ja ideoita kylän ja kyläyhdistyksen toiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa. Kunnan tavoitteena oli mm. selvittää haja-asutusalueen tonttitarjontaa, myytäviä kiinteistöjä sekä muuttoliikkeen potentiaalia Äijälän kylälle tulevien vuosien aikana. Kyläseura puolestaan halusi saada tietoa ja kokemuksia mm. toimivuudesta ja asumisviihtyvyydestä, kylän palveluista, asumisturvallisuudesta, kylän kehittämisestä ja kyläseuran toiminnasta.

Kysely toteutettiin sähköisesti ja kyselyn vastausaika päättyi 11.4.2021.
Yhteenveto kyselyn vastauksista.

Kyselyn toteutuksessa olivat mukana Äijälän kyläseura ja Äijälän koulun vanhempaintoimikunta.

Lisätietoja: Äijälän kyläseuran ja Äijälän koulun vanhempaintoimikunnan puolesta Marianne Huhtala, p. 040 7027091 

Äijälän asukkaille pidettiin kyläilta 14.4.2018, missä keskusteltiin kylän kehittämisen tarpeista. Illan aikana käytiin läpi; Rakentamisen periaatteet ranta- ja kyläalueilla

Mari Holmstedt

Kaavoitusjohtaja

0400 317 759

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi