Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut

Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Poikkeaminen ei saa kuitenkaan aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. 

Poikkeamislupa tarvitaan esim. kun halutaan poiketa:

  • voimassa olevan asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta,
  • voimassa olevan asemakaavan rakennusaloista,
  • rakennuspaikan enimmäisrakennusoikeudesta,
  • kunnan rakennusjärjestyksen mukaisesta rakennuspaikan vähimmäispinta-alasta.

Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan sellaista aluetta asemakaava-alueen ulkopuolella, jolla jo tapahtuneen tiiviin rakentamisen tai alueen muiden olosuhteiden vuoksi on tarpeen ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen. Rakentaminen voi lisäksi ympäristövaikutustensa merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista rakennuslupamenettelyä laajempaa harkintaa. Laukaan kunnan hyväksytyssä rakennusjärjestyksessä on määritelty suunnitelutarvealueet.

Suunnittelutarveratkaisua ja poikkeamispäätöstä tulee hakea hyvissä ajoin ennen rakennushankkeeseen ryhtymistä.

Hakuohjeet:
Suunnittelutarveratkaisu- ja poikkemisluvat haetaa ensisijaisesti sähköisen asiointipalvelun kautta. Luvan voi hakea myös hakulomakkeella (hakuohje ja hakemuslomake löytyvät oikeasta reunasta) Luvan sähköistämisestä peritään
60 €.

Hakemusasiakirjat voi jättää Laukaan kunnanvirastoon tai lähettää postitse osoitteella:
Laukaan kunta
Maankäyttö
PL 6
41341 Laukaa

Suunnittelutarveratkaisu- ja poikkemisluvista päättää hankkeesta riippuen kunnanhallitus tai kaavoitusjohtaja. Toimivallan jaosta päätetty 13.12.2021 §359

Tutustu sähköiseen asiointipalveluun

Lue ohjeistus asiointipalveluun rekisteröitymisestä ja palvelun käytöstä

Sähköinen lupa-asiointi

Sähköinen asiointipalvelu

Siirry jättämään lupahakemus. Otathan huomioon, että sinun tulee olla ennen luvan hakemista yhteydessä lupavalmistelijaan !

Sähköinen asiointipalvelu
Myönteinen lupapäätös 550 €
Kielteinen lupapäätös 275€
Kunnan suorittama naapurin kuuleminen 130 € / kuultava kiinteistö
Lehtikuulutus kuulutuskulut + 130 € laatimiskulut
Luvan sähköistäminen 60 €
Mari Holmstedt

Kaavoitusjohtaja

0400 317 759

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi