Omakotitontit

Laukaaseen omakotitalon rakentaneet Sirviön ja Kataisten perheet saivat rakentamisen palvelut nopeasti ja sujuvasti

Tilavia tontteja palvelujen äärellä

Laukaassa asut yksilöllisesti palvelujen lähellä. 19 000 asukkaan Laukaassa nautit taajama-asumisen helppoudesta ja Laukaan maaseutumaisesta välittömyydestä. Laukaa on tunnettu runsaasta tapahtumatarjonnasta, ulkoilureiteistä ja monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Laukaa onkin mieluinen asuinympäristö sekä palveluja ja yhteyksiä arvostavalle että maaseudun rauhaa ja tilaa etsiville.

Laukaassa omakotirakentajille on

  • tilavat, kohtuuhintaiset tontit; myös tontin vuokrausmahdollisuus
  • palvelut lähellä: päiväkoti, koulu, kirjasto ja kaupat
  • turvalliset, uudet tai peruskorjatut koulut joka taajamassa
  • sujuvat liikenneyhteydet sekä jalankulku- ja pyöräilyväylät

Omakotitontteja neljässä taajamassa

Laukaan kunnassa on neljä taajamaa ja kymmeniä aktiivisia kyliä. Laukaan kirkonkylässä koulukeskuksen laajennushanke valmistui vuonna 2022 ja keskusta kehittyy, Lievestuoreella toimii uusi Laurinkylän koulu, Vihtavuoreen on valmistunut koulukeskuksen perusparannushanke ja laajennus ja Leppävedellä on uusi alakoulu ja uusi liikuntapuisto.

Tontinhakupalvelu

Vapaat tontit on julkaistu sähköiseen tontinhakupalveluun, jossa tontin hakija voi etsiä sopivaa tonttia hakutoiminnoilla ja kartalla sekä vertailla tontteja keskenään. Palvelussa tonteista esitetään muun muassa tärkeät ominaisuus-, sijainti- ja kaavatiedot sekä hinnat.

Siirry palveluun

Leppävesi alueena on viihtyisä lapsiperheiden suosima alue. Luontoa ja luonnossa liikkumista arvostavalle alue on mukava paikka asua ja elää. Leppäveden uusi liikuntapuisto, uimaranta ja vieressä kulkeva Metsoreitti tarjoavat asukkailleen monipuoliset puitteet vapaa-ajan viettoon. Taajamasta löytyvät hyvät palvelut mm. päiväkodit, koulut, kauppa ja kirjasto.

Leppävedeltä pääsee autolla vain 10 minuutissa Jyväskylään. Kulkuyhteydet ovat hyvät myös lentokentälle ja Laukaan keskustaan.

Vapaat omakotitontit Laukaan Leppävedeltä

Korpelan uudella asuinalueella on haettavissa yksi omakotitontti Kirjosieponkadun varrelta. Tontti on vain myynnissä, ei vuokrausmahdollisuutta.

Lahnajärven asuinalue

Lahnajärven suosittu omakotialue rakentuu Laukaan kirkonkylän eteläosaan, Lahnajärven läheisyyteen. Alueella on oma leikkipuisto. Kataanmäen kuntorata ja yhteys Metsoreitistöön ovat aivan alueen vieressä. Laukaan kirkonkylän keskustasta löytyvät kattavasti kaikki perheen tarvitsemat palvelut ja runsaasti harrastusmahdollisuuksia. Tontin voi ostaa tai vuokrata. Jyväskylään Lahnajärveltä ajaa 20 minuutissa ja Äänekoskelle 30 minuuutissa.

Etäisyydet palveluihin:

  • Päiväkoti n, 1,4 km
  • Koulut n. 2,7 km
  • Kaupat ja muut palvelut n. 2,2 km

Laajalahden asuinalue

Laajalahden omakotialue sijaitsee Laukaan kirkonkylän pohjoisosassa kauniin kapeikkoisen Saraaveden rannalla, joka on osa Keitele-Päijänne-kanavareittiä. Alueella on oma uimaranta ja venevalkama sekä leikkipuisto. Ulkoilureitit Laukaan kirkonkylälle ja Metsoreittiä pitkin Peurunkaan tarjoavat upeat liikuntamahdollisuudet ympäri vuoden.

Jyväskylään Laukaan kirkonkylästä ajaa 20–25 minuuttia ja Äänekoskelle 25 min.

Etäisyydet palveluihin:

  • Päiväkoti n. 1,6 km
  • Koulu n. 2,4 km
  • Kaupat n. 2,5 km

Vapaat omakotitontit Laukaan kirkonkylässä

Laukaan kirkonkylässä on vapaita omakotitontteja Lahnajärven ja Kantolan asuinalueilla. Laajalahdessa on vapaana yksi omakotitontti.

Raita-ahon asuinalue

Raita-ahossa Lievestuoreen rauhallisessa taajamassa tontit ovat tilavia ja edullisia. Vuonna 2012 valmistunut päiväkoti sijaitsee alueen vieressä. Lievestuoreen keskustaan palveluineen on matkaa 1,3 km. Lähellä ovat myös avara Lievestuoreenjärvi sekä suosittu Mustavuoren ulkoilualue. Laurinkylän laajennettu ja uudistettu koulu on koko Lievestuoreen taajaman keskus tapahtumineen ja siellä palvelevat koulun lisäksi kirjasto ja kuntosali.

Etäisyydet palveluihin:

  • Päiväkoti n. 0,5 km
  • Leikkipuisto n. 0,7 km
  • Laurinkylän koulu (luokat 1–9 ) n. 1,6 km
  • Kauppa n. 1,3 km
  • Uimaranta n. 1,5 km
  • Mustavuoren ulkoilualue n. 6,0 km

Vapaat omakotitontit Lievestuoreella

Lievestuoreella Raita-ahon asuinalueella on vapaana useita omakotitontteja hyvällä rakennuspaikalla. Sen lisäksi yksittäisiä omakotitontteja Paavonkujalla, Mäkikalliontiellä ja Puutarhatiellä.

Kuhamäen asuinalue

Kuhamäki Laukaan Vihtavuoressa on lapsiperheiden turvallinen ja luonnonläheinen asuinalue. Se rakentuu peltojen ja metsien keskelle Vihtavuoren taajamaan. Tilavat tontit ja runsaat lähimetsät tuovat alueen rikkaan luonnon ulkoilureitteineen kotiovelle. Kuhamäen ulkoilualue polkuineen, laavu ja uimaranta ovat asuinalueen vieressä. Alueella toimii syksyllä 2018 valmistuneessa hirsirakennuksessa Elämyspäiväkoti Kuusenkärkkäät. Kuhamäen läheisyydessä on myös kaunis ja kallioinen Iso-Kuhajärvi, jossa on kesällä mahdollista meloa, soutaa ja uida ja talvella pilkkiä sekä luistella ja hiihtää luonnonjäällä. Vihtavuoren taajaman kauppa, koulu ja urheilupuisto ovat kävelymatkan päässä. Kuhamäestä Laukaan kirkonkylään on autolla 5 minuutin ja Jyväskylään 15 minuutin matka. Kuhamäki tarjoaa taajama-asumisen helppoutta ja luonto alkaa kotiovelta.

Etäisyydet palveluihin:

  • Päiväkoti Kuusenkärkkäät 0,2 km ja Päiväkoti Onnentupa 1,8 km
  • Vihtavuoren koulukeskus ja kirjasto 1,3 km
  • Kauppa n. 1,9 km
  • Vihtavuoren liikuntapuisto n 1,7 km
  • Laukaan kirkonkylä n. 5 km

Vapaat omakotitontit Vihtavuoressa

Tällä hetkellä Vihtavuoressa on jatkuvassa haussa omakotitontteja Kuhamäen asuinalueelta ja Luhtavillakadulta. Tonttien koot ovat 1201 – 1393 m² ja hinnat 28–34 000 €. Omakotitontin voi myös vuokrata.

Omakotitonttien hakeminen

Tontteja haetaan sähköisessä tontinhakupalvelussa.

Hakijaksi hakemukseen tulee merkitä se henkilö tai ne henkilöt, joiden nimiin vuokrasopimus tai kauppakirja halutaan tehtävän. Samassa taloudessa asuvat tai muuten samaksi taloudeksi luettavat tai paritalon toteuttavat jättävät vain yhden hakemuksen.

Sopivan tontin löydettyään hakija täyttää ja lähettää varaushakemuksen sähköisesti. Sovellus täyttää varaushakemukseen kunnan paikkatieto- ja rekisteritietokannoista saatavilla olevat tiedot automaattisesti. Lisätiedot hakija täyttää itse. Palvelussa voi myös seurata hakemuksen tilaa, täydentää sen tietoja tai perua hakemus kokonaan. Hakija saa automaattisesti sähköpostiviestin hakemuksen vastaanottamisesta ja käsittelyn etenemisestä.

Suurin osa tonteista on mahdollista joko ostaa tai vuokrata tontinvaraajan toiveiden mukaisesti, mutta osa luovutetaan ainoastaan myymällä. Mikäli tontista on esitetty sekä myyntihinta että vuosivuokra, on vuokraaminen tällöin mahdollista. Jos tontti luovutetaan tarjouskilpailulla tai huutokaupalla, ilmoitetaan siitä hakuvaiheessa.

Tontinhakupalvelu

Vapaat tontit on julkaistu sähköiseen tontinhakupalveluun, jossa tontin hakija voi etsiä sopivaa tonttia hakutoiminnoilla ja kartalla sekä vertailla tontteja keskenään. Palvelussa tonteista esitetään muun muassa tärkeät ominaisuus-, sijainti- ja kaavatiedot sekä hinnat.

Siirry palveluun

Tontit varataan noin 6 kuukaudeksi rakennushankkeen suunnittelua varten. Varausmaksu on 350 euroa ja se hyvitetään varausaikana tehdyn kaupan yhteydessä osana kauppahintaa. Varausmaksua tai varausmaksun laskua ei hyvitetä, jos varaus perutaan. Varausmaksu on tonttikohtainen, eikä sitä voi siirtää toiseen kohteeseen. Tonttihakemuksen jättäessään hakija sitoutuu ottamaan vastaan hakemansa tontin ja maksamaan varausmaksun.

Varausmaksuun sisältyy sähköinen karttapaketti rakennushankkeen suunnittelua varten. Karttapaketti sisältää asemakaavakartan ja -määräykset (pdf), tonttikartan (pdf), katu- ja vesihuoltosuunnitelman (pdf), pohjakartan (dwg) sekä kadun tasausviivakorot (dwg).

Rakentaja vastaa kustannuksellaan rakennushankkeen toteuttamiseen liittyvistä rakenteellisista ratkaisuista sekä mahdollisten maaperätutkimusten suorittamisesta. Maaperätutkimuksen tarpeellisuudesta voi olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan. Maaperätutkimuksen saa tehdä varausaikana sen jälkeen, kun varausmaksu on maksettu.

Suurimman osan tonteista voi halutessaan vuokrata kaupanteon sijaan, jolloin varausmaksu jää kunnalle korvauksena varauksesta aiheutuneista kuluista. Perusvuokra on 5 % kauppahinnasta ja sitä tarkistetaan vuosittain elinkustannusindeksin muutoksella. Vuokralainen voi halutessaan lunastaa vuokratontin omakseen. Jos vuokratontti lunastetaan 10 vuoden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta, lunastushinta määräytyy alkuperäisestä kauppahinnasta ja lunastushetkeen lasketusta elinkustannusindeksin muutoksesta. Yli 10 vuotta vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta vuokratontin lunastushinta määräytyy sen hetkisen markkina-arvon mukaan. Jos tontinhakupalvelussa tontista on esitetty ainoastaan myyntihinta, se luovutetaan ainoastaan myymällä.

Kauppakirja tai maanvuokrasopimus allekirjoitetaan varausaikana. Alustavat pääpiirustukset (asemapiirros ja muut rakennussuunnitelmat) suositellaan esiteltäväksi varausaikana rakennusvalvontaviranomaisille.

Kunnan luovuttamilla tonteilla on rakentamisvelvoite. Uudisrakennus on saatava kolmen vuoden kuluessa kaupanteosta tai vuokra-ajan alkamisesta siihen kuntoon, että sinne voi muuttaa asumaan. Tonttia ei saa myydä tai muutoin luovuttaa edelleen rakentamattomana, eikä myöskään rakentamattoman tontin vuokraoikeutta saa luovuttaa eteenpäin ilman kunnan kirjallista suostumusta. Kaikki luovutusehdot löydät sopimusmalleista (kauppakirjamalli, maanvuokrasopimusmalli).

Luovutuksen saaja vastaa tontin lohkomiskustannuksista. Kunta perii lohkomiskuluina 1320 euroa (v. 2024) maanvuokrasopimusten yhteydessä ja kaupanteon yhteydessä silloin, kun tontti on etukäteen lohkottu omaksi kiinteistöksi. Lohkomattomien tonttien (määräala) kaupoissa ostaja vastaa kustannuksista suoraan Maanmittauslaitokselle.

Ostaja maksaa kaupanvahvistajan palkkion 128 euroa (v. 2024) kaupanteon yhteydessä tai sähköisen kauppakirjan asiointimaksun 221 euroa (v. 2024), joka sisältää lainhuudatusmaksun. Vuokrasopimuksen tekeminen Maanmittauslaitoksen sähköisessä palvelussa sisältäen vuokraoikeuden kirjaamismaksun ja sähköisen asiointipalvelun palvelumaksun yhteensä n. 120 euroa veloitetaan vuokralaiselta.

Lisätietoja

Jaana Raitanen

Maankäyttösihteeri

050 315 3505

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Elli Laakko

Maankäyttösihteeri

040 159 3463

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Uutiset

20.12.2024 | Asuminen, Rakentaminen
Uusi rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025
30.08.2024 | Osbu, Rakentaminen, Yhdyskuntatekniikka
Lievestuoreen satamaan valmistui katettu tapahtumalava Liepeen lippa
24.04.2024 | Asuminen, Rakentaminen
Laukaan kunnassa vapaita tontteja joka taajamassa

Omakotirakentajien uutiskirje

Tilaa Omakotiuutisia Laukaasta -uutiskirje. Saat  sähköpostiisi tietoa Laukaan uusista omakotitonteista ja tonttien hakuajoista.

Tilaa uutiskirje

Omakotiasumisen Youtube-kanava

Videoita omakotirakentajille.

Katso videot

Rakentamisen luvat

Rakentamisen luvat ja lomakkeet.

Sähköinen asiointi