Hitonhauta pois käytöstä väliaikaisesti – miten saada kohteesta saada lain vaatima turvallinen palvelu?

Laukaan Hitonhaudan ulkoilureitti otetaan toistaiseksi pois virallisesta käytöstä. Hitonhaudan vaaranpaikat kartoitetaan ja selvitetään, pystytäänkö lain vaatimat turvallisuuspuutteet korjaamaan ja reittiä ylläpitämään kohtuullisin kustannuksin.

Hitonhaudan väliaikainen käytöstä poistaminen tarkoittaa Hitonhauta-opasteiden ja infotaulujen peittämistä sekä ulkoilijoiden ja retkeilijöiden tiedottamista poistamisesta Laukaan kunnan ylläpitämillä verkkosivuilla kuten Visitlaukaa.fi-palvelussa.

Talven ja ensi kesän aikana Laukaan kunta tekee Hitonhaudalle turvallisuuskartoituksen keskeisistä turvallisuusriskeistä sekä toimenpiteistä, joilla turvallisuusriskit kuluttajalle on mahdollista minimoida.

Turvallisuuskartoituksessa selviää, onko turvallisuutta mahdollista parantaa kuluttajaturvallisuuslain vaatimalle tasolle vai onko edessä reitin virallisesta käytöstä poistaminen. Vaikka Hitonhauta jouduttaisiin poistamaan virallisesti käytöstä, jokaisenoikeuksilla siellä on edelleen mahdollista retkeillä ja ulkoilla omalla vastuulla.

Tällä hetkellä Hitonhaudalla ei ole ylläpitäjää, joka huolehtisi lain vaatimasta kohteen kunnossapidosta ja turvallisuudesta. Jos todetaan, että Hitonhaudan turvallisuutta on mahdollista parantaa kohtuullisin toimenpitein ja kustannuksin, Hitonhauta pyritään palauttamaan käyttöön. Tuolloin kohteelle tulee nimetä Laukaan kunnasta ylläpitäjä ja osoittaa resurssit reitin turvallisuusriskien minimointiin, kohteen ylläpitoon ja turvallisuuden seurantaan. Asiasta päätti Laukaan kunnanhallitus 16.12. kokouksessa.

Tällä hetkellä Hitonhaudalla ei ole ylläpitäjää, joka huolehtisi lain vaatimasta kohteen kunnossapidosta ja turvallisuudesta.

Taustalla Hitonhaudalla tapahtunut onnettomuus – Tukes valvoo luontokohteiden turvallisuutta

Hitonhaudalla tapahtui elokuussa 2024 onnettomuus, jossa Hitonhaudalla retkeillyt mies loukkaantui vakavasti vapauttaessa konkeloon painunutta puuta. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dceff4bc-474e-4b0e-b5ab-8995f5127d23 . Kuluttajapalvelujen turvallisuutta valvova Kemikaali- ja turvallisuusvirasto Tukes lähti selvittämään Hitonhaudan turvallisuutta ja totesi, että nykyisellään kohdetta ei voida pitää lain mukaisena turvallisena luontopalveluna. Tukes pyysi Laukaan kunnalta selvitystä, mitä kunta aikoo tehdä kohteen turvallisuuspuutteiden korjaamiseksi. Vaihtoehtoja on kaksi: kohde tulee joko ottaa pois virallisesti käytöstä poistamalla kaikki kohteen opasteet ja tieto verkkosivuilta tai sen turvallisuuspuutteet tulee korjata. Turvallisuuspuutteiden korjaaminen vaatii riskinpaikkojen tunnistamista, mahdollisia turvallisuusrakenteita, joilla estetään Hitonhaudalla kävijöiden pääsy vaarallisimmille paikoille sekä selkeää ennakkoinfoa ja infoa paikan päällä kohteen vaaranpaikoista

Ulkoilureittien käyttäjän ja ylläpitäjän vastuut ja velvollisuudet

Ylläpidetyt ulkoilureitit kuten luontopolut, maastopyöräreitit, ratsastuspolut ja ladut ovat kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) tarkoittamia kuluttajapalveluita. Jos reitille ohjataan selkeästi, lain näkökulmasta kyseessä on palvelu. Näin ollen Hitonhaudan reitti on lain silmissä kuluttajapalvelu.

Kuluttajaturvallisuuslain mukaan reitin tulee olla oikein käytettynä turvallinen. Reitin käyttäjän vastuulla on selvittää reitin sopivuus käyttäjälle, varustautua olosuhteiden mukaisesti, noudattaa ohjeita ja sääntöjä ja ilmoittaa havaitsemistaan puutteista. Reitin käyttäjällä on omaa vastuuta, mutta hän ei liiku reitillä kokonaan omalla vastuullaan.

Reitin ylläpitäjän velvollisuus varmistaa reitin turvallisuus

Palveluntarjoajan eli reitin ylläpitäjän velvollisuuksia kuluttajaturvallisuuslain mukaan ovat huolellisuusvelvollisuus eli velvollisuus varmistaa, että palvelu ei aiheuta vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle, vaarojen tunnistaminen ja toimenpiteet turvallisuuden parantamiseksi, riittävien tietojen antaminen palvelusta ja sen turvallisuudesta, onnettomuuskirjanpito sekä velvollisuus ilmoittaa vakavasta tapaturmasta tai läheltä piti -tilanteista Tukesiin. Kuluttajapalveluita koskevissa oikeustapauksissa reitin ylläpitäjä on joutunut vastuuseen tai vapautunut siitä riippuen siitä, onko oikeus katsonut palveluntarjoajan huolehtineen lain vaatimuksista asianmukaisesti. Turvallisuusasiakirjan avulla palveluntarjoaja voi osoittaa täyttäneensä huolellisuusvelvollisuutensa.

Lisätietoa palveluntarjoajan velvollisuuksista Tukesin verkkosivuilla

Hitonhauta kiinnostava retkikohde

Hitonhaudan rotko on kiinnostava retkikohde, mutta paikoin vaikeakulkuinen. Hitonhaudalla on isoja irtolohkareita, kaatuneita puita ja jyrkkiä seinämiä, joista voi pudota irtolohkareita tai joilta voi tippua. Talvisin Hitonhaudan rotkon seinämiin muodostuu jääpaasia, joilla jääkiipeilijät käyvät kiipeämässä. Tällä hetkellä Hitonhaudalla ei ole minkäänlaisia reittirakenteita kuten pitkoksia, portaita, suojakaiteita, köysiä tai muita liikkujien kulkemista ohjaavia tai vaaranpaikoilta suojelevia rakenteita.

Hitonhaudalle suunnitellut rakenteet ovat osoittautuneet hyvin kalliiksi. Hitonhaudan kunnostamiseksi suunniteltiin Laukaan kunnan ja Valkolan kylän, Äänekosken kaupungin ja Koiviston kylän yhteishanketta, jossa selvitettiin eri vaihtoehtoja reitin kunnostamiseksi ja rahoitusvaihtoehtoja. Puurakenteet ovat rotkon kosteassa ja vetisessä ilmanalassa liukkaita ja jäävät lyhytikäisiksi. Metallirakenteiset kulkuväylät ja suojarakenteet tulevat hyvin kalliiksi eikä niitä ole toistaiseksi mahdollista toteuttaa joka on yksityistä luonnonsuojelualuetta.

Kiinnostuitko päätöksenteosta?

Perehdy kunnanhallituksen, valtuuston ja muiden Laukaan kunnan toimielintein päätöspöytäkirjoihin ja asialistoihin.

Lisätietoja

Selvitys Tukesille Hitonhaudan luontopalvelun turvallisuudesta, Laukaan kunnanhallituksen päätös 16.12.2024 §14

Matkailu- ja reittiasiat

Heli Peltola

Viestintäpäällikkö

040 620 3318

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Salla Turpeinen

Vapaa-aikajohtaja

050 473 0121

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Kunnanhallituksen päätökset

Jasper Rouvinen

vt. hallintojohtaja

040 195 6559

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi