Kunnallinen perhepäivähoito

Perhepäivähoito

Perhepäivähoito on hoitajan kodissa, pienessä ryhmässä tapahtuvaa varhaiskasvatusta. Se tarjoaa lapselle kodinomaisen, kiireettömän ja yksilöllisen kasvuympäristön.

Perhepäivähoitaja vastaa lapsen kasvun ja kehityksen tukemisesta kokonaisvaltaisesti sekä suunnittelee oman lapsiryhmänsä toiminnan lasten ikä- ja kehitystasoa vastaavaksi.

Perhepäivähoitajan ryhmässä voi olla samanaikaisesti hoidossa neljä alle kouluikäistä lasta, hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien sekä mahdollisesti osapäiväisesti esiopetus- tai kouluikäinen lapsi.
Kunnallinen ja yksityinen perhepäivähoito on ohjattua ja valvottua varhaiskasvatuspalvelua, joka tapahtuu perhepäivähoitajan kodissa, lapsen kotona, parityöskentelynä tai ryhmäperhepäivähoitona.
Varhaiskasvatuksen palvelupäälliköt vastaavat perhepäivähoidon ohjauksesta.

Perhepäivähoidon varahoito toimii Vihtavuoressa, Leppävedellä ja Lievestuoreella päiväkotien yhteydessä sekä Kirkonkylällä erillisessä varahoitoyksikössä.

Kunnallisia perhepäivähoitajia työskentelee Laukaan alueella noin 40.

Perhepäivähoitoa on sekä taajamissa että haja-asutusalueilla.

Ryhmäperhepäivähoito

Ryhmäperhepäivähoitokodissa on kaksi perhepäivähoitajaa ja enintään kahdeksan lasta. Jos ryhmässä on myös varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, voi lapsia olla enintään 12.

Toiminta tapahtuu tarkoitukseen erikseen varatussa tilassa esimerkiksi rivitalossa. Ryhmäperhepäivähoidossa yhdistyvät perhepäivähoidon kodinomaisuus ja pieni ryhmä sekä suunniteltu toiminta.

Laukaassa on tällä hetkellä yksi kunnallinen ryhmäperhepäivähoitokoti, Perhoset Kirkonkylällä.

Laukaan perhepäivähoito on ollut mukana työstämässä valtakunnallista tukimateriaalia perhepäivähoitoon yhteistyössä Opetushallituksen kanssa. Materiaali pohjautuu perhepäivähoidossa tehtyyn Perhepäivähoidon toimintakulttuuri- kansioon (PeTo) jota on työstetty tiiviissä yhteistyössä Laukaan niin kunnallisten kuin yksityistenkin perhepäivähoitajien kanssa.

Opetushallituksen sivuilta löytyvään tukimateriaaliin pääset tutustumaan tästä: https://www.oph.fi/fi/perhepaivahoito

Ajankohtaista

16.12.2024 | esiopetus, Varhaiskasvatus
Joululoma varhaiskasvatuksessa 23.12.2024-6.1.2025
11.10.2024 | esiopetus, Varhaiskasvatus
Syyslomaviikko varhaiskasvatuksessa
02.09.2024 | Varhaiskasvatus
Laukaassa rakennetaan turvallista päiväkotiarkea
Laukaan varhaiskasvatuspalvelut

Arwidssonintie 15-17
41340, Laukaa

varhaiskasvatus@laukaa.fi

Maarit Kovanen

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö

040 062 8985

Varhaiskasvatuspalvelut, Arwidssonintie 15-17
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Eija Jormakka

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö

040 844 7703

Varhaiskasvatuspalvelut, Arwidssonintie 15-17
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi