Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
Varhaiskasvatusmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin. Laissa säädetään mm. lasten varhaiskasvatuksesta perittävien maksujen määräytymisestä, sekä varhaiskasvatusmaksujen määräämisen perusteena olevista tuloista.
Varhaiskasvatuksen maksuihin ja palvelurahan suuruuteen vaikuttavat:
- perheen koko
- palvelun tarve (hoitopäivien määrä 1-10 pv/kk, 11-15pv/kk tai yli 15pv/kk)
- tulot ennen verojen vähentämistä
Kuusivuotiaat lapset osallistuvat maksuttomaan esiopetukseen. Esiopetuksen lukuvuosi määräytyy perusopetuksen työjärjestyksen mukaisesti, mutta päättyy aina 31.5. Mikäli esiopetuksessa olleella lapsella on varhaiskasvatuksen tarvetta 1.6. alkaen, määritellään lapselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksu yllä olevien perusteiden mukaisesti.
Perheiden asiakasmaksupäätökset tehdään huoltajien toimittamien tulotietojen perusteella. Tulotiedot tarkistetaan vuosittain erillisellä tuloselvityslomakkeella. Tuloselvitystä ei tarvita, jos perhe hyväksyy korkeimman maksun. Yrittäjiltä pyydetään tuloselvityslomakkeen lisäksi yrittäjälomake, tuloslaskelma ja tase. Perheellä on myös velvollisuus ilmoittaa välittömästi perheen koossa ja tulotiedoissa tapahtuvista muutoksista esimerkiksi vanhempien työllistyessä.
Tästä voit tulostaa tuloselvityslomakkeen
Tulotiedot voi toimittaa:
-Sähköisesti: Sähköisen asioinnin kautta (Sähköiset palvelumme eivät vielä toimi tableteilla tai älypuhelimilla).
-Postitse: Arwidssonintie 15-17, 41341 Laukaa
-tai tuomalla: Arwidssonintie 15-17, 41341 Laukaa (valkoisen katoksen seinustalla postilaatikko).
Käytössä on sähköinen tiedoksianto koskien varhaiskasvatuspaikkaa ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Perhe voi hyväksyä sähköisen tiedoksiannon kirjautumalla sähköisiin palveluihimme, kts. sähköiset palvelut. Varhaiskasvatuspaikan myöntämisen jälkeen perhe toimittaa tuloselvityslomakkeen liitteineen, yllä olevan ohjeistuksen mukaisesti.
Varhaiskasvatusmaksuihin liittyvä ohjeistus:
Hyvitettävät päivät Laukaan varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut e-laskuna.
E-lasku on helppo ja monipuolinen tapa maksaa lasku. E -laskusopimuksen voi tehdä omassa tilipankissa.