Kulttuuriohjelma
Laukaan kunnan kulttuuriohjelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 26.9.2023. ( Kunnanhallitus 23.10.2023). Ohjelma on tehty vuodelle 2030 asti ja se ohjaa kulttuuripalveluiden toimintaa.
Kulttuuriohjelman tarkoitus on kuvata Laukaan kulttuurin eri näkökulmia ja edistää laukaalaista kulttuuritoimintaa monipuolisesti. Se on tehty jokaista laukaalaista varten. Sen päätavoitteet ovat paikallisen kulttuurin näkyväksi tekeminen, tehdä kulttuuria helpommin kaikkien kuntalaisten saavutettavaksi, osallistaa asukkaita, yhdistyksiä ja yrityksiä sekä kehittää ja tukea yhteistyöverkostoja kulttuurin ympärillä.
Ohjelma sisältää viisi kulttuurin painopistealuetta sekä niihin liittyviä tavoitteita ja kehittämistoimenpiteitä.
- Kulttuurikasvatus
- Kulttuuri terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä
- Kulttuuri elinvoimatekijänä
- Kulttuuriviestintä – ja yhteistyö
- Kulttuuriperintökohteet ja julkinen taide
Ohjelman toimenpiteitä seuraa ja arvioi kunnanhallituksen nimeämä monialainen kulttuurityöryhmä (kunnanhallitus 17.1.2022). Ohjelman käytäntöön viemisestä vastaa pienempi kulttuuritiimi, johon kuuluu edustajat vapaa-aikapalveluista sekä perusopetuksessta. Ohjelman toteutumista seurataan vuosittain ja tehdään tarvittavat suunnitelmat kunnan toimintasuunnitelmaan sekä talousarvioon.
Lisätietoja
Salla Turpeinen
Vapaa-aikajohtaja
050 473 0121
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
Vapaa-aikapalvelujen tulosyksikköön kuuluvien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden, kehittämishankkeiden sekä Multamäen leirikeskuksen johtotehtävät, päätöksenteon valmistelu, avustukset, viestintä, seuranta ja arviointi.
Satu Rautiainen
Kehittämiskoordinaattori
040 764 1896
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa
Työtehtävät: kulttuuri, liikunta, kehittämishankkeet sekä kotoutumisen edistäminen