Vauhtia Laukaasta -urheilijanäyttely pääkirjastossa

Laukaalaisurheilijoiden, Mikko Hietasen, Sirkka Vilanderin (Polkunen), Sylvi Saimon ja Juha Kankkusen, urheilu-uraa esittelevä pysyvä näyttely Laukaan pääkirjastossa. Näyttelyssä on esillä kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden palkintoja, dokumentteja ja urheiluvälineitä.

Tämän pysyvän näyttelyn on koonnut Laukaan kunnan vapaa-aikapalvelut.

Kirjastosta on lainattavissa YLEn Kiveen hakatut -sarjan osat Mikko Hietasesta, Sirkka Polkusesta ja Sylvi Saimosta.

Näyttelyluettelosta voit tutustua etukäteen näyttelyssä oleviin esineisiin.

Maratoonari, euroopanmestari 1946, vuoden urheilija 1947 Lassi Parkkisen ohella.

  1. Taustakuva EM-maratonin voittoseppelöinti 1946 Oslossa. Vasemmalta EM-maratonin kultamitali Oslo, Bostonin maratonin 2. palkinto 1947, Oslon EM-maratonin voittoseppeleen nauha.
  2. Maratonin Pohjoismaiden mestaruuspalkinto, Tukholma, jonka kruununprinssi oli lahjoittanut sekä voittoseppeleen nauha. Edessä 3 kpl maailmanennätysmitaleita, maratonin Pohjoismaiden mestaruuskilpailun kultamitali, Kosicken maratonin kultamitali, Suomen mestaruuskulta maratonilta.
  3. Lontoon olympialaisten viiri, Lontoon Olympialaisten kilpailunumero, Suomessa juostun maratonin voittoseppeleen nauha.
  4. Helsingin olympialaisten kilpailunumero, nimetön kilpailunumero, veteraaniajan kilpailunumero sekä toinen nimetön kilpailunumero. Juoksukenkä, jota Mikko on pohjasta muotoillut sopivaksi, ja nahkavyö. Kankainen matkavyölaukku, jota on käytetty ulkomaan kilpailumatkoilla.

Meloja, yksikkömelonnan olympiavoittaja 1952, maailmanmestari vuonna 1950 yksikössä ja kaksikossa, ensimmäinen olympialaisten kesälajissa kultaa voittanut suomalaisnainen, kolminkertainen vuoden naisurheilija Suomessa.

  1. Arvokkaimpana saavutuksena olympiakulta 1952
  2. Mitalipalkintoja SM-kisoista
  3. MM-kisat ja kansallinen menestys sekä Sylvin monipuolisuus urheilijana; siitä kertovat palkinnot 1930-luvulta alkaen 2000-luvulle asti.
  4. Sylvin luottamustoimet urheilujärjestöissä.
  5. Monot ja juhlakengät kertovat Sylvistä henkilökohtaisesti, arjesta ja juhlast

Hiihtäjä, olympiavoittaja 1956, historian ensimmäinen naisolympiahiihtäjä 1952

  1. Oslon olympialaiset 1952. Ensimmäisen historian naisolympiahiihtäjän numero mustikkasoppatahroin. Osloon liittyviä mitaleita ja merkkejä.
  2. Hiihtosiskojen standardi ja Sirkka Polkusen monot 1950-luvulta.
  3. Cortina-hyllyllä kultamitalit kilpailunumeron päällä sekä olympialaisista että samalla pidetystä maailmanmestaruuskisoista. Henkilökohtaisen kilpailun numero, passi, matkaohjelma ym. Edessä oikealla venäläisystävän ja kilpakumppanin Ljubov Kozyrevan antama kuuluisa hajuvesipullo koteloineen.
  4. Falunin MM-kisojen numeroita ja hopeamitali vuodelta 1954 sekä SM-mitaleita ja pyttyjä mm. Salpausselältä
  5. Erilaisia mitaleita, palkintoja ja tavaroita muista yhteyksistä mm. Zakopanen henkilökohtaisen ja
    viestin voitoista vuodelta 1955.

Ralliautoilija, nelinkertainen rallin maailmanmestari, ensimmäinen kolmin- ja nelinkertainen maailmanmestari, nuorin kaksinkertainen mestari 23 MM-rallin osakilpailuvoittoa, vuoden urheilija 1993.

  1. Yhdysvaltain osakilpailun voittopalkinto 1987 vasemmalla, harvinainen triplavoitto vuosina 1989-1991 Australian rallista, joista yksi palkinto oikealla. Neljäs voitto Australiasta tuli vielä vuonna 1993.
  2. Pienoismalli Toyotasta, jolla maailmanmestaruus vuonna 1993 ja Fordista, jolla Jussi ajoi Neste Oil Rallissa kahdeksanneksi vuonna 2010. Tämä jäi viimeiseksi MM-ralliksi.
  3. Ajohaalari ja kengät Toyotan väreissä. Safarirallin voittonorsu vuodelta 1985, samalla ensimmäinen MM-rallin voitto.
  4. Vuoden 1993 saavutuksia: Vasemmalla erityisen kovan henkisen taistelun jälkeen (kartanlukija sairastui vakavasti ennen rallia ja jouduttiin vaihtamaan) Argentiina-rallin voittopysti. Oikealla Suomen osakilpailun voittopalkinto kotimaakunnasta sekä näiden pokaalien edessä kuva auton edessä ja vuoden urheilijan kunniakirja

Uutiset

19.12.2024 | Kulttuuri, Lapset ja nuoret, Liikunta, Vattipalsta
Vattipalsta 19.12.2024
10.12.2024 | Kansalaisopisto, Kirjasto, Kulttuuri, Liikunta
Ilmoittautuminen kevään 2025 kursseille on käynnissä
05.12.2024 | Kulttuuri, Vattipalsta
Vattipalsta 5.12.2024