Liikunnan kehittämishankkeet
Hyvinvointia ja liikettä Laukaan yläkouluissa-hanke
Laukaan kunnassa on alkanut Hyvinvointia ja liikettä Laukaan yläkouluissa-hanke. Hanke toimii lukuvuoden 2024-2025. Hankkeen työntekijänä toimii hyvinvointiohjaaja Pauli Rintamäki.
Hankkeen tavoitteena on lisätä yläkouluikäisten liikunta-aktiivisuutta sekä tukea heitä liikunnallisen elämäntavan ja liikuntaharrastuksen löytämisessä. Hankkeen toimenpiteiden tavoitteena on vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koululaisten hyvinvointiin, johon liittyy liikunta, ravinto ja riittävä lepo. Hankkeen aikana käynnistetään Liikkuva koulu-toimenpiteitä, rakennetaan toimiva liikuntapalveluketju yläkouluikäisille ja kehitetään menetelmiä Move-testien hyödyntämiseen.
Hyvinvointiohjajaa on tavattavissa jokaisella Laukaan yläkoululla kerran viikossa, jolloin hän järjestää erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä toimintoja:
- liikkanurkkia
- pitkien välituntien liikuntasisältöä
- yksilöllistä liikuntaneuvontaa
- kuntosaliohjausta
- liikuntahaasteita
Hyvinvointiohjaajaan voi olla yhteydessä kaikkiin liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa, esimerkiksi jos kaipaa tukea harrastuksen löytymisessä tai etsii motivaatiota liikkumiseen. Kaikki hankkeen toiminta on maksutonta.
Liikuntaneuvontaa ja erilaisia liikuntatoimintoja
Liikuntaneuvonnassa mietitään yhdessä liikuntaan liittyviä harrastuksia ja itselle sopivaa liikkumismuotoa. Lisäksi pohditaan muita hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Liikuntaneuvonta voi olla kertaluontoista tai useamman tapaamisen jatkumo, riippuen oppilaan tilanteesta.
Liikuntaneuvontaan voi tulla kuka tahansa yläkoulun oppilas yksin tai kaverin kanssa, ajan voi varata itse, oppilaan huoltaja, opettaja tai sinne voi ohjautua terveydenhoitajan kautta suoraan hyvinvointiohjaajalta ( sähköpostilla, puhelimitse, viestillä tai watsup)
Liikuntatoiminnot käynnistyvät kouluilla syksyn aikan. Hyvinvointiohjaaja on tavattavissa Lievestuoreella, Vihtavuoressa ja Sydän Laukaan koululla yhtenä päivänä viikossa erikseen ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Oppilaita osallistetaan erilaisin tempauksin ja kyselyin suunnitelemaan liikunta-aiheisiä toimintoja arkeen.
Lisätietoja hankkeesta:
Seuraa koulukohtaista tiedotusta hankkeen toiminnoista ja aikatauluista!
Pauli Rintamäki, pauli.rintamaki@laukaa.fi, p. 040 194 7593
Hanke on rahoitettu OKM:n Suomi liikkeelle ohjelmasta.
Pyöräilyn ja kävelyn edistämisohjelma
Laukaan kunta laatii parhaillaan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaa. Ohjelman laatiminen käynnistettiin joulu-tammikuussa 2021-2022 toteutetulla kävelyn ja pyöräilyn tarveselvityksellä.
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman laatimiseen osallistetaan asukkaita, kävelyn ja pyöräilyn asiantuntijoita seuroista ja yhdistyksistä sekä kunnan viranhaltijoita kyselyin, haastatteluin ja tilaisuuksin. Laukaan kunnan ajankohtaista-uutisista ja Laukaan tapahtumakalenterista löydät lisätietoja edistämisohjelman etenemisestä.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt Laukaan kunnalle valtionavustusta kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman laatimiseen 22 500 euroa, mikä kattaa 70 % edistämisohjelman laatimisen kustannuksista. Valtionavustus tulee käyttää vuoden 2022 aikana.
Peurunka – Kuusa maastopyöräreitit
Laukaaseen rakennetaan Peurunka–Multamäki-Kuusa-alueelle eritasoisia maastopyöräreittejä sekä parannetaan alueen ulkoilureittiopasteita vuosina 2022 – 2023. Reitit kulkevat pääosin olemassa olevia polkuja ja latupohjia pitkin. Uutta polkua raivataan yhtenäisen reitin muodostamiseksi kohtiin, joista polut puuttuvat. Reiteillä hyödynnetään myös alueella olevaa tieverkostoa. Osa reiteistä on suunniteltu talvikunnossapidettäviksi. Yhteensä hankkeessa rakennettavaa, kunnostettavaa ja merkittävää reittiä on 24 km.
Laukaassa ei ole ennestään merkittyjä ja opastettuja maastopyöräreittejä. Maastopyöräilyn suosion kasvaessa tarve maastopyöräilyn harrastamiseen soveltuville, hyvin merkityille reiteille kasvanut.
Peurunka-Kuusa-maastopyöräilyreittihankkeen tavoitteena on monipuolistaa luontoliikunnan harrastamisen mahdollisuuksia Laukaassa, tavoittaa uusia liikunnan harrastajia ja lisätä alueen virkistyskäyttöä. Tarkoituksena on luoda maastopyöräilyn harrastamiselle suotuisat olosuhteet ja tarjota turvallisia ja hyvin opastettuja, eri tasoisille liikkujille soveltuvia ulkoilumahdollisuuksia sekä kasvattaa liikunta- ja hyvinvointimatkailun mahdollisuuksia alueella.
Peurunka-Kuusa-maastopyöräreittihankkeen toteuttaa Laukaan kunnan vapaa-aikapalvelut. Reitin rakentaa paikallinen pyöräilyseura CC Picaro. Muita hankekumppaneita ovat
alueen matkailuyritykset Peurunka ja Varjola.
Hanketta rahoittaa Euroopan unionin maaseuturahasto 50 % hanketuella. Hanketuen on myöntänyt paikallinen Leader-ryhmä Jyväsriihi ry.
Lyhin pyöräilyreitti (noin 8,5 km) kulkee pääosin latupohjia pitkin Peurunka–Kuusa-välillä ja soveltuu aloittelijoille sekä satunnaisesti lajia harrastaville ulkoilijoille.
Pidemmällä reitillä voi tehdä useita eri tasoisia reittivalintoja. Reittivalinnasta riippuen kilometrimäärä voi olla useita kymmeniä kilometriä. Pidemmiltä reiteiltä löytyy enemmän korkeuseroja, teknistä maastoa ja pituutta kokeneemmillekin maastopyöräilijöille. Maastopyöräilypoluilla reitin leveys on enintään 1 m. Talvisin reiteillä on mahdollista pyöräillä kiertäen latupohjat, joilla hiihtäjät ulkoilevat. Yhteensä hankkeessa rakennettavaa, kunnostettavaa ja merkittävää reittiä on 24 km.
Liikkuva Laukaa 2 -hanke
Liikkuva Laukaa-hankkeen tarkoitus on kehittää eri ikäisten kuntalaisten ja erityisryhmien liikuntaa koko Laukaan alueella. Hanke on saanut aluehallintovirastolta veikkausvoittovaroista myönnettyä valtionavustusta.
Liikkuva Laukaa 2- hankkeen päätavoitteena on
- Työikäisten liikuntaneuvonnan kehittäminen
- Ikäihmisten liikuntaryhmien kehittäminen
- Vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen
Tutustu hankkeen toimintaan eri kohderyhmille:
Lisätietoja Liikkuva Laukaa -hankkeesta antavat Laukaan vapaa-aikapalvelujen erityisliikunnaohjaajalta.
Lisätietoja:
Satu Rautiainen
Kehittämiskoordinaattori
040 764 1896
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa
Työtehtävät: kulttuuri, liikunta, kehittämishankkeet sekä kotoutumisen edistäminen
Miia Niittynen
Liikunnanohjaaja
050 4623781
Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
Suunnittelee ja toteuttaa ohjattua liikuntaa ja liikuntatapahtumia erilaisille kohderyhmille