Ulkoiluystävätoiminta

Ulkoiluystävä tarjoaa vapaaehtoisena ulkoiluseuraa sitä kaipaavalle ja antaa tukea silloin, kun ulos lähteminen tuntuu yksin vaikealta. Ulkoiluystävät voivat mahdollistaa ulkoilun sekä kotona että asumispalveluyksikössä asuville. Ulkoiluystävätoiminta ei sitouta Sinua ja toimit aina omien aikataulujesi ja mieltymystesi mukaisesti. 

Koulutuksia järjestää yhteistyössä Laukaan vapaa-aikapalvelut, Keski-Suomen hyvinvointialue ja Eloisaa!-toiminta.

Seuraava koulutus

Seuraava koulutus järjestetään syksyllä 2024. Tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan tällä sivulla.

Ulkoiluystävätoimintaan pääsee mukaan käymällä Ikäinstituutin koulutuksen, joka kestää yhteensä kahdeksan oppituntia. Koulutus sisältää pohdiskelevan välitehtävän, jonka aikana käydään ulkoilemassa ikääntyneen kanssa.

Mikäli kiinnostuit ulkoiluystävätoiminnasta – ota yhteys maari.nieminen@laukaa.fi

Tervetuloa mukaan luomaan aitoja kohtaamisia ulkoilun merkeissä!

Ulkoiluystävät ulkoilevat Laukaassa säännöllisesti joka toinen torstai Sarahovin ja joka toinen Kuuselan asukkaiden kanssa. Lievestuoreella ulkoillaan tiistaisin Männikön pihapiirissä.

Ulkoiluystävät tapaavat toisiaan vähintään kahdesti vuodessa ja ulkoiluystävien omasta hyvinvoinnista huolehditaan.

Meillä on käytössä WhatsApp-ryhmä, jonka kautta pidämme yhteyttä puolin ja toisin. Ulkoilujen sopimiset tapahtuvat sujuvasti viestitellen.