Kunnanhallituksen päätöksiä 25.11.2024

Välppäkadun asemakaava

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy asemakaavaehdotuksen Välppäkadun asemakaavan muutoksesta.

Laukaan kunta on käynnistänyt Välppäkadun asemakaavan muutoksen. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 26.9.–28.10.2024. Vastaavasti Jyväskylän kaupunki on laatimassa viereiselle alueelle Majajärven asemakaavaa. Molemmat kaavahankkeet liittyvät Toyota Gazoo Racing World Rally Team Oy:n (”Yhtiö”) tavoitteisiin rakentaa uusi teknologiakeskus Jyväskylän puolelle Majajärven alueelle.

Laukaan kunta on toteuttanut voimassa olevan asemakaavan mukaisen Välppäkadun aiemmin. Yhtiön tavoitteena on kuitenkin parantaa nykyinen katu ja jatkaa sitä Laukaan kunnan ja Jyväskylän kaupungin rajalle saakka. Tavoitteena on mm. leventää Lintumäenkadun ja Välppäkadun liittymä sekä rakentaa jalankulku- ja pyöräilyväylä Välppäkadun varteen. Lisäksi kadun päähän on tarkoitus rakentaa Metsoreittiä palveleva pysäköintialue, joka toimii myös Välppäkadun kääntöpaikkana.

Maankäyttö- ja rakennuslain (1.1.2025 alkaen Alueidenkäyttölaki) mukaan katujen ja muiden yleisten alueiden rakentaminen ja ylläpito kuuluu kunnalle, joten Välppäkadun kaavamuutos aiheuttaa kunnalle kustannuksia. Näin ollen Yhtiön kanssa on sovittu uuden asemakaavan toteuttamisesta 13.11.2024 allekirjoitetulla sopimuksella. Sopimuksen mukaan Yhtiö vastaa kustannuksellaan kaava-alueella olevien katujen ja muun infran suunnittelusta ja rakentamisesta. Alueet ja rakenteet suunnitellaan ja rakennetaan kunnan hyväksymien suunnitelmien mukaisesti ja kunnan valvonnassa erikseen sovittavan aikataulun mukaisesti. Rakentamisen jälkeen kunta vastaisi yleisten alueiden kunnossapidosta.

 Todetaan, että Yhtiö on myös toteuttamassa Jyväskylän kaupungin puolelle Metsoreitin alikulkutunnelia, jonka ylittävä väylä johtaa myöhemmin rakentuvalle Yhtiön uudelle teknologiakeskukselle. Kunta ylläpitää Metsoreittiä, joten sillan ja alittavan reitin ylläpidosta on sovittu erillisellä sopimuksella (Toimivalta Sivistyslautakunnalla / Vapaa-aikajohtajalla). Kunnanhallitus hyväksyi yhdyskuntarakentamisen toteuttamissopimuksen kokouksessaan 25.11.2024

Kunnanhallitus esittää valtuustolle talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksymistä

Vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman valmistelu on edennyt talouden vuosikellon mukaisesti. Kunnanjohtajan esitys vuoden 2025 talousarvioksi esiteltiin valtuustolle 24.10.2024. Esityksestä käytiin talousarvion laadinta-aikataulun mukaisesti lähetekeskustelu valtuuston kokouksessa 11.11.2024 ja samalla päätettiin veroprosenteista vuodelle 2025. Veroprosenttipäätökset olivat kunnanjohtajan talousarvioesityksen mukaisia. Kunnanhallitus piti 14.11.2024 talousarvioseminaarin talousarvioesityksensä valmistelemiseksi.

Käyttötalousosan muutokset kohdistuvat useisiin eri yksiköihin. Muutosten myötä toimintakulut kasvoivat noin 261.100 euroa ja toimintatulot pienenivät noin 222.900 euroa eli toimintakate heikkeni noin 484.000 euroa. Investointiosan muutokset koskevat talousarviovuoden lisäksi investointisuunnitelmaa vuoden 2026 osalta. Investointiosan muutosten myötä vuoden 2025 investointien omahankintameno kasvoi 1,12 miljoonaa euroa. Talousarvioesityksessä vuoden 2025 tilikauden tulokseksi muodostuisi -1,7M euroa. Talouteen kertyneet alijäämät olisivat tasapainossa vuonna 2027 taloussuunnitelman mukaisesti. Vuoden 2025 lainakanta olisi 6.254 € asukasta kohden ja investointeja toteutettaisiin 9,4M eurolla.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle teknisten tukipalveluiden yhtiöittämistä ja liiketoimintakauppaa

Tekninen lautakunta 19.11.2024 § 114 esitti kunnanhallitukselle ja valtuustolle teknisten tukipalveluiden yhtiöittämistä ja liiketoimintakauppaa. Kunnanhallitus hyväksyi teknisen lautakunnan esityksen ja esittää sitä valtuustolle hyväksyttäväksi 9.12.2024 kokouksessa.

Laukaan kunnanvaltuusto tunnisti tarpeen talouden tasapainottamiselle ennen vuoden 2022 tilinpäätöksen laatimista ja päätti (KV 5.12.2022 § 53) käynnistää talouden tasapainottamisohjelman laatimisen.

Valtuuston valtuutuksen perusteella kunnanhallitus nimesi 16.1.2023 § 18 talouden tasapainottamisen ohjausryhmän, johon kuului edustus jokaisesta valtuustoryhmästä sekä valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja, talous- ja henkilöstöjohtaja ja henkilöstön edustaja. Ryhmä ohjasi talouden tasapainottamisohjelman valmistelua. Valmistelussa konsulttina oli FCG Oy, joka toimeenpani ohjausryhmän linjauksia ohjelman valmistelussa yhteistyössä viranhaltijoiden kanssa sekä toi kokemusta ja vertailutietoa muiden kuntien talousasioista.

Talouden tasapainottamisen ohjausryhmä julkaisi esityksensä talouden tasapainottamisohjelmaksi 25.8.2023, minkä jälkeen henkilöstöllä ja kuntalaisilla oli mahdollisuus antaa kommenttejaan esitykseen ennen päätöksentekoa. Kunnanhallitus käsitteli ohjelmaa 18.9.2023 § 225 ja esitti sitä valtuustolle hyväksyttäväksi vähäisin muutoksin. Valtuusto hyväksyi tasapainottamisohjelman vähäisin muutoksin 25.9.2023 § 37.

Teknisen lautakunnan sekä kunnanhallituksen esityksestä valtuusto (KV 10.6.2024 §22) hyväksyi Laukaan kunnan tukipalveluyhtiön perustamisen sekä perustettavan yhtiön yhtiöjärjestyksen. Kunnan sataprosenttisesti omistaman yhtiön nimeksi valittiin Laukaan tekniset tukipalvelut Oy. Yhtiölle etsitään asiantuntijahallitusta, mutta sen toiminnan käynnistämiseksi on ollut tarkoituksenmukaista nimetä väliaikainen hallitus, jotta yhtiön hallinnollisia prosesseja voidaan valmistella. Toimitusjohtajan rekrytointia valmistellaan. Yhtiö on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriin 29.10.2024.

Esityksessä kunta siirtää teknisiä tukipalveluita koskevat kunnan ja kolmannen osapuolen sopimukset sekä sitoumukset Laukaan tekniset tukipalvelut Oy:lle 1.4.2025 alkaen. Kunta siirtää teknisten tukipalveluiden henkilöstön 1.4.2025 alkaen liikkeen luovutuksen periaattein. Henkilöstön siirrosta on laadittu liitteenä oleva erillinen henkilöstön siirtosopimus, jota noudatetaan siirron yhteydessä. Kunta sijoittaa yhtiön omaksi pääomaksi 1,0 miljoonaa euroa sijoitetun vapaan pääoman rahastoon rahana. Vuoden 2025 talousarvion investointiohjelmaan lisätään 1,0 miljoonaa euroa Laukaan tekniset tukipalvelut oy:n osakkeiden merkintää varten, vastaava määrä lainakannan lisäykseksi ja satunnaiseksi tuloksi tuloslaskelmaan 1,16 miljoonaa euroa. Liiketoimintakaupan rahoittamiseksi kunta myöntää yhtiölle 1,16 miljoonan euron antolainan päätösliitteenä olevan velkakirjan mukaisesti. Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään velkakirjan mukaisiin lainaehtoihin
muutoksia.

Kiinnostuitko kokousasioista tarkemmin? Tutustu kunnanhallituksen 25.11.2024 kokouksen esityslistaan kokonaisuudessaan.

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan perjantaina 29.11.2024.

Hallintojohtaja

Hallintojohtaja

040 195 6559

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi