Yksityistieavustukset
Vuoden 2024 yksityisteiden kunnossapitoavustushaku on päättynyt ja avustukset maksetaan 1.7.2024.
Yksityisteiden kunnossapitoavustus vuonna 2024
Vuoden 2024 yksityisteiden kunnossapitoavustushaku on päättynyt. Hakuajan jälkeen myöhässä tulleita hakemuksia tai sen liitteitä ei oteta huomioon avustusten käsittelyssä. Hakeva tiekunta on vastuussa siitä, että hakemus mahdollisine liitteineen on saapunut perille oikeilla tiedoilla määräaikaan mennessä. Myöhässä tulleet sekä puutteellisilla ja/tai virheellisillä tiedoilla lähetyt lomakkeet hylätään.
Yksityistielaki muuttui 1.1.2019 ja siinä yhteydessä kuntien tiejaostot lakkautettiin. Yksityistieasioiden toimivaltaisena viranomaisena toimii Maanmittauslaitos, joka myös ylläpitää yksityistierekisteriä.
YksTL 84 § mukaan kunta päättää yksityistien pitoon myönnettävistä avustuksista. Laukaan kunnan tiejaosto toimi teknisen lautakunnan alaisena, joten 1.1.2020 lähtien yksityistieavustukset myöntää tekninen lautakunta. Lautakunta avustaa vuosittain hakemuksensa määräaikaan jättäneitä yksityisteitä talousarviossa esitetyn määrärahan puitteissa.
Tien avustettava osuus katsotaan tapauskohtaisesti.
Laukaassa avustuksen saannin ehtona on:
- että tie on vähintään 500 m pitkä ja tie on pysyvän asutuksen pääsytie. Avustusta laskettaessa tien pituus määritetään viimeiselle vakituisesti asutulle kiinteistölle saakka.
- Pysyvällä asutuksella tarkoitetaan, että kiinteistö on ympärivuotisessa käytössä ja asukkaat ovat henkikirjoilla ao. kiinteistöön.
- Tiellä tulee olla Yksityistielain mukainen tiekunta, joka on perustettu yksityistietoimituksessa tai tiekunnan perustamiskokouksessa (YksTL 49 §).
- Tiekunnan tulee päivittää yhteystietonsa Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin
- Ilmoittaa yksityistiellään olevat painorajoitukset ja tien käytön kieltämistä tai rajoittamista koskevat ajantasaiset tiedot Väyläviraston tie- ja katuverkon tietojärjestelmään (Digiroad).
- Huom! Mikäli Maanmittauslaitoksen tai Väyläviraston (digiroad) tiedot on ajan tasalla ja/tai niihin ei ole tullut muutoksia, riittää, että ilmoitukset tekee kerran.
- Näiden lisäksi tulee toimittaa Maanmittauslaitoksen käyttöoikeusyksikköote.
Tien kunnossapitoavustuksen suuruus määräytyy valtuuston päättämän talousarviomäärärahan mukaan jakautuen kulloinkin avustamiskelpoisten yksityistiekilometrien kesken.
- Lossin avustus on 0,83 % ja jäätien 0,15 % vuosittain hyväksytystä avustusmäärärahasta.
- Läpiajettavia ja asumattomia osuuksia voidaan avustaa, mikäli läpiajettavalla tieosalla on erityistä merkitystä esim. koululaiskuljetusten ja jätehuollon vuoksi.
- Avustuksen suuruus asumattomalle läpiajettavalle tieosuudelle voi olla 1-1,5 kertainen, kuitenkin enintään 500 e.
- Avustus kohdistuu ainoastaan tien kunnossapitoon, tien parantamiseen ei erikseen ole määrärahoja.
Laukaan kunnan avustama yksityistie on pidettävä autolla ajettavassa kunnossa.
Tekninen lautakunta voi perustellusta syystä nostaa tai pienentää tiekunnalle myönnettävää avustusta.
Yksityistien sijaitessa useamman kunnan alueella, avustus koskee vain Laukaan kunnan alueella olevaa tieosaa.
Mikäli Laukaan kunta on avustanut yksityisen tien kunnossapitoa, tien käyttöä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää sinä ajanjaksona jota avustus koskee (YksTL 85 §).
Tekninen lautakunta on vuosittain myöntänyt katurakennusmestarille oikeuden käyttää avustusmäärärahasta 5.000 euroa kohdennettavaksi harkinnanvaraisesti kiireellisiin ja välttämättömiin kunnostus ja/tai korjauskohteisiin, mikäli tiekunnan toiminta ja hankintamahdollisuudet ovat liian vähäiset. Vrt. koulukuljetusten ja jätehuollon toimiminen.
Kunnossapitotarkastukset
- Laukaan kunnan Tekninen lautakunta valvoo tiekuntien avustusten käyttöä kunnossapitotarkastuksilla.
- Kunnossapitotarkastuksilla on suotavaa olla mukana tiekunnan edustaja.
- Keskitetyt kunnossapitotarkastukset tehdään teknisen lautakunnan tarpeellisena katsomana ajankohtana.
Tienpito
- Tienpito käsittää tien tekemisen, parantamisen ja kunnossapidon.
- Tien kunnossapitoon sisältyy kaikki toimenpiteet, jotka ovat tarpeen tien pitämiseksi tarkoitustaan vastaavassa kunnossa mukaan lukien talvikunnossapidon.
Tienkunta
- Tiekunta on elin, joka perustettu yksityistä tietä koskevien asioiden eli tiepidon hoitamista varten. Sen jäseninä ovat tieosakkaat.
Tienpitäjä
- Tienpitäjänä toimii yleisten teiden osalta valtio tai kunta sekä yksityisteiden osalta tiekunta tai kaikki tieosakkaat yhteisesti mikäli tiekuntaa ei ole perustettu.
- Tienpitäjä huolehtii tienpidosta ja siihen liittyvistä asioista. Tienpitäjä vastaa myös tienpidosta aiheutuvista kustannuksista sekä käyttää tienpitoa varten saatuja oikeuksia.
Yksityistieavustus maksetaan ainoastaan yhdelle tilille. Avustus voidaan maksaa tilille, joka on tiekunnan tai osakkaiden yhteinen tili.
Laukaassa on yksityisteitä 413 km, joista kunnan avustuksen piirissä on 331,7 km.
Avustuksen piirissä olevia tiekuntia on 136 kpl sekä jäätie ja lossi.
Kunnossapitoavustuksen hakeminen
Ennen kuin täytät hakemusta, lue avustusehdot huolellisesti läpi! Avustusta haetaan ensisijaisesti sähköistä lomaketta käyttäen. Lomake allekirjoitetaan sähköisellä tunnistautumisella. Lomakkeessa tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia tietoja, eikä lomaketta voi lähettää ennen kuin niihin on vastannut. Sähköisen lomakkeen mukana voi lähettää tarvittaessa liitteitä. Muistahan tarkistaa lomakkeen tiedot sekä liitteet ennen lähettämistä!
Lomakkeessa tien numeron kohdalla voi käyttää myös käyttöoikeusyksikkötunnusta, mikä löytyy esimerkiksi käyttöoikeusyksikköotteen yläreunasta. Käyttöoikeusyksiköt yksilöidään käyttöoikeusyksikkötunnuksella. Käyttöoikeusyksikkötunnus voi olla vanhempaa Y-alkuista muotoa, esimerkiksi Y2004-11427 tai uudempaa muotoa, esimerkiksi 000-2007-K7905. Uudempi muoto esitetään kiinteistötietojärjestelmässä joissakin yhteyksissä täydellisenä, esimerkiksi 000-2007-K007905, tai hyvin lyhyessä muodossa, esimerkiksi K7905. (Maanmittauslaitos 2024).
Lisätietoja avustuksiin ja avustusehtoihin liittyen antaa:
Kirsi Kalliokoski
Katurakennusmestari, yhteydenotot ke-pe klo 9-12
040 653 0524
Kuntala, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa
Janne Laiho
Tekninen johtaja, Laukaan kunta
050 347 5247
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa
Toimitusjohtaja
Laukaan Vesihuolto Oy