Lähimetsien hoitotoimenpiteitä suoritetaan Lievestuoreella ja Leppävedelle ensi talven aikana
Taajaman sisäisiä metsiä hoidetaan hoito-ohjelman mukaisesti ja ensi talvena vuorossa olevat hoitohakkuut sijoittuvat Leppäveden ja Lievestuoreen lähimetsiin.
Leppävedellä käsitellään Tiituspohjantien länsipuoli, eli Kytölän ja Hevosvuoren lähimetsät. Lievestuoreella toimenpiteet koskevat Ketaramäen ja Raita-ahon alueita, sekä viime keväällä kesken jääneitä metsikköjä Majasaaren kärjessä, Pirttilahdessa, Majaniemessä, Sataman ja Kisapurren alueilla. Pienpuuston raivaukset on aloitettu loppukesästä ja ne toteutetaan syksyn aikana. Isomman puuston harvennukset pyritään toteuttamaan talvella jäisen ja lumisen maan aikana. Toimenpiteitä suoritetaan vain Laukaan kunnan omistamissa lähimetsissä. Käsiteltäville alueille on teetetty luontoselvitykset ja niiden tulokset tullaan huomioimaan metsien hakkuissa.
Lähimetsien hoito-ohjelma
Lähimetsien hoidossa keskitytään asuinaluekokonaisuuksiin ja niissä pyritään järjestämään hoitokierrokset 8‒10 vuoden välein. Toimenpiteissä huomioidaan metsäohjelman tavoitteet ja linjaukset. Taajamien sisällä sijaitsevien metsien hoitotoimenpiteiden tavoitteena on ylläpitää viihtyisiä asuinympäristöjä ja antaa kasvutilaa puustolle. Näin turvataan metsien elinvoimaisuus ja viihtyisyys. Lähimetsiin kohdistuvissa hoitotoimissa otetaan huomioon metsien maisema-arvot, turvataan ja vahvistetaan virkistysarvoja sekä metsäluonnon monimuotoisuutta. Lähimetsien hoito perustuu pääasiassa peitteelliseen metsänkasvatukseen, jossa käsittelyt ovat suurelta osin pienpuuston harvennusta ja poimintahakkuita.
Asukkaiden toiveet
Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa alueen lähimetsien hoitoon. Voit antaa palautetta tai esittää toiveita poistettavista puista palautepalvelun kautta. Kohteen mahdollinen sijainti pyydetään merkitsemään kartalle palvelussa.
Lisätietoja
Arto Manninen
Aluetyönjohtaja
0400 463 175
Kuntala, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa
Lievestuoreen ulkoilualueet sisältäen ulkoilu-, katu- ja puistoalueet sekä uimaranta.
Paula Nieminen
Jarmo Toikka
Maankäyttöpäällikkö
040 353 8258
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
Maanhankinta
Rivi- ja kerrostalotontit
Yritystontit
Maa- ja vesialueiden hallinta
Kunnan omistamien metsien hoito
Liikennehankkeet