Laukaa liikuttaa ikäihmisiä monipuolisesti – ensi viikolla vietetään vanhustenviikkoa!

Laukaan vapaa-aikapalveluissa ikäihmisten liikkumismahdollisuuksia kehitetään yhteistyössä ja ikäihmisiä kuunnellen.

Laukaa on ollut mukana Ikäinstituutin koordinoimassa Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelmassa vuosina 2022-2024. Tavoitteena on ollut lisätä ikäihmisten voima- ja tasapainoharjoittelua, liikuntaneuvontaa sekä ulkoilua kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueen yhteistyönä. ”Palveluiden kehittäminen, yhteistyö, kuntalaisten osallisuus ja tiedottaminen ovat olleet keskeisiä teemoja. Meillä kokoontuu säännöllisesti Voimaa Vanhuuteen-työryhmä, johon kuuluu aktiiviset edustajat kunnasta, hyvinvointialueelta, vanhusneuvostosta ja eri järjestöistä”, kertoo Laukaan kunnan kehittämiskoordinaattori Satu Rautiainen.

Seniorisumpeista liikuntaneuvontaan

Kuntalaisia on osallistettu toiminnan kehittämiseen esimerkiksi seniorisumppikiertueella, jolloin keskustelutilaisuuksia järjestettiin eri puolilla kuntaa. Lisäksi palautetta ja kehittämistoiveita kerätään erilaisten kyselyiden avulla. ”Valtakunnallisesti tarkasteltuna yhteistyö Laukaassa eri toimijoiden välillä on esimerkillistä. Yhteistyön laajuudesta kertoo myös lukiolaisten ikäihmisille ohjaamat kuntosalikurssit”, kehuu Ikäinstituutin asiantuntija Eveliina Palvimo.

Joka neljäs 75-vuotias ei selviä 500 m kävelystä (Sotkanet 2022), mikä tarkoittaa, että ikäihmisellä on vaikeuksia selvitä itsenäisesti kotona ja myös kaatumisriski kasvaa. Suomessa murtuu lonkka kerran tunnissa. Säännöllisellä ja nousujohteisella voima- ja tasapainoharjoittelulla voidaan ehkäistä kolmasosa ikäihmisten kaatumisista. ”Laukaassa ikäihmisille suunnatut liikuntatoiminnot ovat suosittuja. ”Meillä on liikuntaneuvontaa, liikuntaryhmiä ja erilaisia tempauksia, joissa liikkuu satoja ihmisiä viikoittain. Liikuntaryhmien sisältöjä on kehitetty edelleen, ja esimerkiksi liikuntaryhmissä on halukkaille tarjolla testausta, jolloin voi seurata omaa kehittymistä”, vinkkaa Rautiainen.

Ryhmäliikunta ehkäisee yksinäisyyttä ja parantaa mielialaa

Ryhmäliikunta ehkäisee Voimaa vanhuuteen -osallistujakyselyn mukaan myös yksinäisyyttä ja parantaa mielialaa.  Kun ikäihmiset pysyvät pystyssä ja liikkumiskykyisinä he voivat asua kotona pidempään ja palvelujen tarve siirtyy myöhemmäksi. ”Palautteiden mukaan liikuntaryhmät koetaan tärkeiksi kohtaamispaikoiksi ja liikunnan lisäksi vaikutus on todella iso myös mielen hyvinvointiin. Usein liikuntaryhmistä löytyy jopa uusia ystäviä”, Rautiainen kertoo.

Kolmivuotisen kehittämistyön tueksi kuntien poikkisektoriset yhteistyöryhmät ovat saaneet Ikäinstituutilta mentorointitukea, maksuttomia koulutuksia ja verkostotapaamisia sekä materiaalia käytännön työn tueksi.

Vanhusten viikko 6.-13.10.2024

Ensi viikolla vietetään valtakunnallista vanhustenviikkoa, jolloin eri puolilla Laukaata järjestetään monipuolista toimintaa: liikuntaan, kulttuuriin, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tapahtumia! Vanhustenviikon toiminnot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia! Tapahtumiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja mukaan voit tulla oman aikataulusi mukaan!

Viikon tapahtumia järjestetään yhteistyössä Laukaan kunnan, seurakunnan, vanhusneuvoston, Keski-Suomen hyvinvointialueen sekä Eloisaa-toiminnan kanssa.

Laukaan tapahtumakalenteriin on julkaistu ikäihmisten tapahtumia.

Siirry tapahtumiin

Lisätietoa vanhusten viikon tapahtumista:

Eloisaa-toiminta: 050 464 0252 / Maria Kuikka

Satu Rautiainen

Kehittämiskoordinaattori

040 764 1896

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi