Laukaan valtuuston päätöksiä 11.11.2024

Valtuusto hyväksyi maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen

Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamista koskeva yhteistoimintasopimus hyväksyttiin valtuuston kokouksessa. Vuodesta 2013 lähtien Laukaan maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen ovat kuuluneet Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Laukaa, Luhanka, Muurame, Toivakka ja Uurainen.

1.1.2025 alkaen alue muodostaa 12:sta kunnasta, joihin liittyy edellä mainittujen lisäksi Jämsä, Keuruu, Multia ja Petäjävesi, jossa vastuukuntana toimii Laukaa.

Yhteistoimintasopimuksen tarkoituksena on maaseutuhallinnon palveluiden järjestämisen saatavuuden ja laadun turvaaminen, sekä siirrettyjen maksajavirastotehtävien hoitamisen menettelyn ja valvonnan jatkuvuuden varmistaminen maaseutuhallinnon vastuiden osalta. Sopimus sisältää kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle säädetyt tehtävät ja palvelut, kuten on määritelty laissa maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa (210/2010).

Kunnat vastaavat alueillaan maaseutuhallinnon järjestämisestä siten, että maaseutuhallinnon tehtävät tulevat hoidetuiksi Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön kannalta asianmukaisella tavalla.

Kuntien on muodostettava maaseutuhallinnon tehtävien hoitamiseksi toiminnallinen kokonaisuus, jonka alueella toimii vähintään 800 maatalouden tukihakemuksen tehnyttä luonnollista henkilöä tai yhteisöä (aktiivimaatilaa). Laukaan yhteistoiminta-alueen tilamäärä 1.1.2025 alkaen on 1320 tilaa.


Valtuusto päätti vuoden 2025 veroprosenteista.

Valtuusto päätti pitää tuloveroprosentin vuoden 2024 tasolla eli 9,9 prosentissa.

9,90 tuloveroprosentilla kunnan kunnallisveroaste eli efektiivinen veroaste on 7,98 prosenttia. Se vastaa kunnalle tilitettävän kunnallisveron määrää kuntalaisten ansiotuloista erilaisten vähennysten jälkeen. Kunnallisveroastetta voidaan käyttää yksittäisen kuntalaisen verorasituksen arviointiin, mutta todellinen kunnallisveroaste vaihtelee eri tuloluokissa ja yksilöiden välillä. 1,0 prosenttiyksikön tuloveroprosentin muutos kasvattaa tai laskee 40.000 euroa vuodessa ansaitsevan verorasitusta noin 29 eurolla kuukaudessa.

Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti kunnallisveron kohtuullistamista 0,5 prosentilla 9,4 prosenttiin. Esitystä kannatettiin ja siitä äänestettiin. Äänestyksen jälkeen kunnanhallituksen esitys tuli valtuuston päätökseksi ja tuloveroprosentti pysyi vuoden 2024 tasolla eli 9,9 prosentissa..

Kiinteistöveroprosentit säilytettiin vuoden 2024 tasolla. Laukaan kiinteistöveron tuotto on esityksen mukaan noin 67 prosenttia suurimmasta mahdollisesta kiinteistöveron tuotosta, joka syntyisi jos kaikki kiinteistöveroprosentit nostettaisiin vaihteluvälien ylärajoille. Kiinteistöveron tilitykset ovat noin 358 euroa asukasta kohden.

Veroprosentit määritettiin seuraaviksi:

yleinen rakennukset 1,30 %
yleinen maapohja 1,30 %
vakituiset asuinrakennukset 0,70 %
muut asuinrakennukset 1,40 %
rakentamaton rak. paikka 3,00 %
yleishyödylliset yhteisöt 1,10 %
voimalaitokset 2,85 % 


Hallintosäännön päivittäminen

Valtuusto päätti hyväksyä hallintosäännön päivityksen, joka astuu voimaan kahdessa eri vaiheessa.

1.1.2025 alkaen hallintosäännössä astuu voimaan uudistetun maankäyttö- ja rakennus (MRL) edellyttämät lainsäädännöstä johtuvat muutokset. Samalla laista kumotaan rakentamisen osuus, ja lain nimi muuttuu alueiden käyttölaiksi. Uudistettu laki tuo mukanaan uusia päätöslajeja, muuttaa niiden sisältöä, sekä vastuutahoja. Näitä asioita on huomioituna päivitettävänä olevassa hallintosäännössä. Uudistuksen myötä hallintosääntöön on lisäksi lisätty rakennustarkastajan ja LVI -asiantuntijan toimivallat, koska hyväksytty laki ei nykymuodossaan mahdollista kaikilta osin nimenomaisesti jollekin taholle (esim. rakennusvalvontaviranomaiselle) säädetyn toimivallan siirtämistä lautakunnan toimesta. Lisäksi TE-uudistus on otettu huomioon hallintosäännön uudistamisessa.

1.3.2025 alkaen hallintosäännön osalta astuu voimaan organisaatiomuutokseen liittyvät asiat. Hallintojohtajan tehtävän jäädessä avoimeksi esitettiin organisaatiota muutettavaksi siten, että hallinnon palveluista ja elinvoima- ja kehittämistyöstä muodostetaan kaksi selkeää ja tarkoituksenmukaista yksikköä. Hallinnollisia palveluja ovat hallinto, taloushallinto, henkilöstöhallinto ja tietohallinto, jotka muodostavat konsernipalveluiden yksikön, jota johtaa konsernipalvelujohtaja. Kunkin hallinnon alan tiimeillä on oma esihenkilönsä. Elinvoima- ja kehittämispalveluita ovat maankäyttö, työllisyyspalvelut, yrityspalvelut ja maaseutupalvelut, jotka muodostavat kehityspalveluiden yksikön, jota johtaa kehitysjohtaja. Kehitysjohtajan vastuualueisiin kuuluu myös omistajaohjausasiat.

Muutoksen toteuttamiseksi esitettiin lakkautettavaksi hallintojohtajan ja talous- ja henkilöstöjohtajan virat sekä perustettavaksi konsernipalvelujohtajan ja hallintopäällikön virat. Lisäksi esitettiin muutettavaksi elinkeinojohtajan virkanimike kehitysjohtajaksi. Näistä asioista kunnanhallitus päätti 28.10.2024 § 201, mutta organisaatiomuutos edellytti hallintosäännön päivitystä ja valtuuston hyväksyntää, jotta tuo päätös voidaan toimeenpanna.

Tommi Leppänen esitti, että kohta 2) hylättäisiin ja organisaatiomuutosta ei toteutettaisi, vaan ne tulisi toteuttaa nykyisellä kustannustasolla. Suoritetun äänestyksen tuloksena kunnanhallituksen esitys tuli valtuuston päätökseksi.

Lisätietoja

Kiinnostuitko kokousasioista tarkemmin?

Tutustu valtuuston 11.11.2024 kokouksen esityslistaan kokonaisuudessaan

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan perjantaina 15.11.2024.

Jasper Rouvinen

vt. hallintojohtaja

040 195 6559

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi