Laukaassa rakennetaan turvallista päiväkotiarkea

Yle kuvasi artikkelissaan 29.8.2024 päiväkotien haasteellista arkea: lasten keskittymisen ja tunteiden hallinnan haasteita, levottomuutta, aggressiivisuutta ja työntekijöiden työssään kohtaamaa väkivaltaa ja sen uhkaa. Päiväkoti-ikäisten lasten käyttäytymisen haasteet ja niiden lisääntyminen ovat totta koko yhteiskunnassamme ja ne näkyvät myös Laukaassa. 

Laukaan kunnassa lasten haastavan käyttäytymisen haasteet on tunnistettu. Ongelmien ennaltaehkäisemiseksi tuen rakenteita ja käytänteitä kehitetään varhaiskasvatuksessa aktiivisesti. Tavoitteena on, että lapset saavat tarvitsemaansa tukea oikea-aikaisesti eli silloin, kun tuen tarpeita havaitaan. Tukea ja sen käytännön toteuttamista päiväkodin arjessa tarkastellaan tarvittaessa yhdessä varhaiskasvatuksen erityisopettajien kanssa. 

Kuormittavien, usein väkivaltaa tai sen uhkaa sisältävien haastavien tilanteiden aiheuttama haitallinen kuormittuminen on tunnistettu vakavaksi työhyvinvointihaasteeksi Laukaan kunnan työntekijöille. On myös tarve vahvistaa haastavien tilanteiden jälkeisten purkukeskusteluiden käytäntöjä työyhteisöissä sekä kehittää työntekijöiden osaamista ja valmiuksia haastavissa tilanteissa toimimiseksi. Tätä osaamista vahvistetaan kunnassamme suunnitelmallisesti muun muassa MAPA-koulutusten avulla. 

Koulutusta väkivaltaa ja aggression uhkaa kohtaaville henkilöstölle

MAPA-koulutus on suunnattu kaikille Laukaan kunnan työntekijöille, jotka voivat joutua kohtaamaan väkivaltaa ja aggressioita työtehtävissään. MAPA-koulutuksen painopiste on ikätason huomioivien vuorovaikutuksellisten ja ennakoivien menetelmien käyttämisessä. Koulutuksia järjestetään kunnan sisäisenä koulutuksena. Tavoitteena on kouluttaa koko varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstö. 

Laukaan kunnan varhaiskasvatus ja päiväkodit ovat turvallinen ympäristö niin lapsille kuin aikuisillekin. Sen varmistamiseksi työskentelemme koko ajan suunnitelmallisesti lasten, perheiden ja työyhteisöjen kanssa sekä koko toimiala- ja organisaatiotasoilla ratkaisukeskeisessä yhteistoiminnassa. 

Lisätietoja

Jukka Paananen

työsuojelupäällikkö

040 357 2396

Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Maria Kankkio

Varhaiskasvatuksen johtaja

040 504 2139

Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Markku Jaakkola

Työsuojeluvaltuutettu

050 478 3900

Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi