Järjestöjen ja kulttuuritoimijoiden illassa suunniteltiin tapahtumavuotta 2024

Vuoden 2024 ensimmäisessä järjestöillassa teemana oli kulttuurin ja tapahtumien juhlavuosi 2024. Tutustu illan esityksiin uutisesta.

Laukaan vuoden 2024 ensimmäinen järjestöilta pidettiin Lievestuoreen kansalaisopistossa 15.2. Illassa ideoitiin erityisesti Laukaan kulttuurin ja tapahtumien juhlavuotta. Tapaamiseen osallistui useita kymmeniä ihmisiä eri järjestöistä ja kulttuurin alalta. Illan teemana oli kulttuurin ja tapahtumien teemavuosi. Jos sinulla on tapahtuma, jota ei vielä löydy tapahtumavuoden listalta, lisääthän tapahtumasi 10.4. mennessä Laukaan tapahtumakalenteriin tai ilmoitat sen meille (Heli Peltola tai Lauri Jänis) sähköpostilla tai puhelimella.

Tutustu illan esitysmateriaaleihin

Laukaan järjestöjen ja kulttuuritoimijoiden 15.2.2024 illan esitykset

Kuntalan neuvontapalvelut, puhelinvaihde ja äänestykset

Hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen kertoi kertoi kuulumisia vaalijärjestelyistä ja vaalien äänestyspiakoista sekä kunnan neuvontapalveluista ja kuntalan aukioloajoista sekä kunnan puhelinvaihteen lakkauttamisesta. Kunnan työntekijät tavoittaa jatkossa suorista puhelinnumeroista ja sähköpostilla. Kaikki yhteystiedot löytyvät kunnan verkkosivuilta www.laukaa.fi.

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikunta-avustusten haku

Vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen avasi kulttuuri-, nuoriso- ja liikunta-avustusuudistusta. Uutta on muun muassa kaikkien edellä mainittujen avustusten hakuaikojen yhtenäistäminen. Haku näihin avustuksiin on jatkossa joka vuosi 31.3. mennessä. Myös hakulomakkeet on uusittu ja avustushakemusten täyttämiseen pyydetään varaamaan varsinkin ensimmäisellä kerralla aikaa.

Laukaan kulttuuri- ja tapahtumavuosi 2024 ja esiteprojekti

SallaTurpeinen ja viestintäpäällikkö Heli Peltola johdattelivat osallistujia kulttuurin ja tapahtumien juhlavuoteen 2024. Yhdessä osallistujien kanssa koottiin Laukaan tapahtumakalenteria vuodelle 2024. Peltola kertoi myös juhlavuoden kunniaksi painettavasta Laukaan kulttuuri- ja tapahtumavuosi 2024 -esitteestä. Tapahtumansa Laukaan tapahtumakalenteriin 10.4. mennessä ilmoittaneiden on mahdollista saada kevään, kesän ja syksyn tapahtumille näkyvyyttä esitteestä. Esitteeseen on myös tarjolla muutama mainospaikka isommille tapahtumille. Lisätietoja antaa projektipäällikkö Lauri Jänis.

Lisätietoja

Salla Turpeinen

Vapaa-aikajohtaja

050 473 0121

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Heli Peltola

Viestintäpäällikkö

040 620 3318

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Lauri Jänis

Projektipäällikkö, Culture in Nature -hanke

0406102428

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41340, Laukaa

lauri.janis@laukaa.fi